Rauhallisesti vain

On ollut kieltämättä melkoisia jomotuksia lihaksissa pari viime päivää. Tänä aamunakaan ei ole vielä ollut täysin normaali olotila. Kuntokeskukseen kuitenkin menin ja päätin kuunnella kehoa kerrankin. Niinpä raskas lihaskuntoharjoittelu ja myös raskas aerobinen harjoittelu sai jäädä tältäkin päivältä. Sen sijaan menin pilatestunnille ja sen jälkeen vielä venyttelytunnille. Nämä harjoittelut tuntui oikein hyvältä.

Huomenna kuntosaliharjoittelua ja ylihuomenna aamusta spinning-tunti. Viikonlopun harjoittelut on vielä mietinnän alla. Pitää katsoa sitten mikä tuntuu hyvältä. Ehkä sunnuntaina vielä kuitenkin uusi spinning-tunti näin alustavasti ajateltuna.

Buranaa kipuihin

Eilen kävin kuntosalilla ja tein lihaskuntoharjoituksia. Sen jälkeen minä hullu menin vielä spinningiin puoleksi tunniksi. Vointi oli päivän ajan vielä ihan ok, mutta illalla iski kipu jalkoihin ja pakaroihin. Piti ottaa Buranaa eikä sekään kokonaan vienyt kipuja pois. Tänään on jo vähän parempi olo, mutta yhä on pientä jomotusta jaloissa. Niinpä tästä päivästä tulikin välipäivä treenaamisessa. Kävin kävelemässä 1,8 km:n mittaisen luontopolun hiljakseen ja otin valokuvia matkalla. Sen jälkeen haravoin pihalla tunnin verran. Siinä tämän päivän liikuntasaldo. Huomenna ajattelin mennä spinningiin jälleen ja ottaa pitkän treenin. Niin, ja varasin ajan urheiluhierojalle ensi viikon alkuun. Saa pahimpia jumeja pois lihaksistosta.

Daa daa daadadaada, hiki pintaan täytyy saada

Eilisen lepopäivän jälkeen oli tänään taas hyvin energinen olo. Siispä salille kävi tieni jälleen. Suunnittelin joogaa tälle päivälle, vaan alasali oli varattu eikä sinne ollut siksi asiaa. Kuntosaliharjoittelun olen varannut huomiselle päivälle, joten kävin spinningissä. Sielläkin oli joku polkemassa pyörää, joten menin vain polkemaan mukana. Ehdin vartin polkea sisäpyöräilyä ja sitten laitoin RPM 30 minuutin treenin. Sitä ehdin polkea 20 minuuttia, kun alkoi virtuaalitunti sisäpyöräilyä jälleen. Siinä vaiheessa suunnittelin jo lähtöä pois, mutta en malttanut. Poljin sisäpyöräilytuntia 20 minuuttia ja sitten lopetin. Eli ihan kunnon liikuntapläjäys tuli tällekin päivälle ja on ollut todella hyvä olo jälkeenpäin. Vaikka iltaa kohti paikat todennäköisesti kipeytyykin.

Niin vetelänä kuin vain voin

Tänään on ollut treenaamisessa välipäivä. Käytännössä ei ole tullut tentyä mitään. Mitä nyt parit etunojapunnerrukset mutta niitä ei lasketa. Väjän jo polttelis salille. Pitää itseä ihan toppuutella. Huomenna olis jooga vuorossa, eli ei mitään sykkeen nostolajia silloinkaan. Kuntosalille vasta tiistaina. Nyt alkaa nukuttaa. Pskko laittaa pää tyynylle ja antaa ”Masan” tulla.

Kuntosalia ja arkiliikuntaa

Aamupäivällä tuli käytyä kuntosalilla ihan suunnitelmien mukaan. Kuntopyörät, cross trainerit ja juoksumatot on kyllä väärässä paikassa, kun aurinko paistaa käytännössä koko päivän siihen kohti salia, jossa ne ovat. Eikä siinä mitään, mutta kun edessä on vain isot ikkunat eikä minkäänlaista suojaa ikkunan edessä. Aurinko pääsee suoraan porottamaan sisään. Ihan hirvittää, kuinka tukahduttavan kuuma paikka siitä tulee oikein kesähelteillä.

Poljin tänään kuntopyörää 20 minuuttia ja sitten tein lihaskuntoharjoitukset. Viimeisenä tein selkäliikkeet ja menin sitten juoksumatolle vielä loppuverryttelemään hetkeksi. En juossut vaan kävelin matolla ihan rauhassa. Jostakin syystä vasemmalta puolelta selkä veti aivan jumiin. Tuli kunnon lihaskramppi pariinkin otteeseen ja piti lopettaa jo ennen kuin olin suunnitellut. Pikkusen säikähdin, että mitä jos selkä menee niin huonoon kuntoon, ettei liikkeelle pääse, kun matolla kävellessä kävi niin kipeää.

Kävin juoksumaton jälkeen vielä venyttelemässä laitteessa reisien etu- ja takaosia. Se helpotti selvästi. Sitten vain saunassa käynti ja suihku ja sitten kotiin. Kotona tein puolisen tuntia haravointihommia. Nyt alkaisi olla ehkä sellaiset kolme viidesosaa pihasta haravoitu, jos takapihaa ei lasketa. Se huono puoli isossa pihassa on, että haravointityö ei tahdo loppua oikein millään. Huomenna aamupäivällä ei vielä lupaile sadetta, joten voisi mahdollisesti aamulla haravoida vähän lisää. Ei ole oikein merkitystä sillä, onko vappuaatto tai vappupäivä. Meillä kun ei vappuhulinoita harrasteta, vaan mieluiten ollaan kotosalla.

Eipä malttanut ihan vaan olla

Tänään piti olla täysin lepopäivä, mitä nyt korkeintaan haravointia suunnittelin. Siinä sitten kävi niin, että haravointi jäi. Sitä sun tätä on tullut tänään tehtyä. Tietokoneella olen istunut muutaman tunnin ja kaupoissa juossut. Kotijumppaa tein kuminauhan kanssa. Illalla vielä kevyellä vastuksella poljin kotona kuntopyörällä puolisen tuntia. Lohduttaudun sillä ajatuksella, että tänään harjoittelu oli tosiaan suhteellisen kevyttä, ei mitään repimistä. Meneehän se melkein lepopäivästä, eikö vain?

Huomenna pitäisi ehtiä käymään kaupassa, kuntosalilla ja viedä poika isälleen. Jos noin äkkiseltään laskeskelee, niin kauppareissuun menee matkoineen noin 45 minuuttia. Kuntosalilla menee runsas kaksi tuntia ja pojan viemisessä yhteensä runsas puolitoista tuntia. Pitää siis miettiä miten ehtii. Aamulla kauppa, alkuiltapäivästä kuntosali ja loppuiltapäivästä pojan vienti. Ilta sitten kullan kanssa kotisohvalla löhöillen. Sitä odotellessa.

Onnistumisen elämyksiä

Tänään kävin aamusta spinningissä. Poljin puolen tunnin Les Millsin harjoituksen. Se mikä tuntuu mielettömän hyvältä näin jälkikäteen on se, että jaksoin polkea koko pyöräilytunnin ajan ohjaajan ohjeiden mukaan. Reisiin on tullut selvästi lisää voimaa, kun pystyy jo polkemaan sekä seisoen että istuen vähän suuremmilla vastuksilla. Hikihän siinä touhussa tuli, mutta ei kertaakaan tullut sellaista olotilaa, että täytyy antaa periksi. Spinningin jälkeen kävin vielä vähän venyttelemässä etu- ja takareisiä ja poljin istumapyörällä kevyellä vastuksella palauttavat viisi minuuttia. Sitten kävin vielä saunassa ja suihkussa.

Kotiin päästyäni keräilin haravoimiani kekoja pihalla jonkin aikaa. Piti lopettaa kun selkään alkoi käymään kipeää. Sen jälkeen sirottelin talon sivulla olevalle alueelle sammaleen poistoainetta. Viikon päästä sitten haravoin sammaleet pois, lannoitan ja kylvän nurmikon siemenet sille paikalle. Hyötyliikuntakin on liikuntaa. Suunnitelmissa tälle illalle on vielä kevyt jumppa, jos siltä tuntuu.

Käsiä, jalkoja, vatsaa ja selkää

Tänään on ollut siis kuntosalipäivä. Ensin pyöräilyä ja venyttelyä ja sitten kävin läpi tuttuja ja uusia laitteita. Alavartalo taisi saada muhevimman käsittelyn. Mikähän ihme siinä on, että itsensä kiusaaminen tuntuu niin hyvältä? Mennään repimään painoja ja pyöräilemään ja cross traineriin niin, että hikeä puskee joka paikasta. En tiedä mikä se on joka tekee tuollaisesta mukavaa, mutta kun se vaan on! Treenin jälkeen infrapunasauna ja suihku. Saunassa juttelin jonkun ennestään itselle täysin vieraan ihmisen kanssa kokonaista puoli tuntia. Oikein yllätyin miten aika lensi kuin siivillä.

Huomenna sitten taidan käydä spinningissä. Vähän sellaiset fiilikset olis tänä päivänä ja toivottavasti vielä huomennakin. Ei nimittäin pitäisi harjoitella kovin yksipuolisesti vain lihaskuntoharjoittelua vaan tarvitsen yhtä lailla aerobista harjoittelua.

Bodybalance

Tuli tänään kokeiltua Les Millsin tunnin mittaista Bodybalance -harjoittelua. Aluksi oli harjoittelua seisoen. Yllättävän äkkiä alkoi tuntumaan nilkoissa pahalta, mutta väänsin silti liikkeet niin hyvin kuin pystyin. Sitten oli vatsa- ja selkälihasliikkeitä ja erilaisia venytyksiä sekä tasapainoharjoituksia. Huomasin, että tasapainoni on todella kehno. Ei tahtonut yhdellä jalalla pysyä pystyssä viittäkään sekuntia. Olishan tuolla kaapissa tasapainolauta. Jos ottaisi sen taas käyttöön. Huonon tasapainon lisäksi selkä on tuntunut jäykistyvän iän myötä melko lailla. Venyttelyä kaipaan ja usein. Tunnin lopuksi oli vielä kymmenen minuutin rentoutumisharjoitus. Oli ihana vain levätä siinä, mutta niin paljon en rentoutunut, että uni olisi ollut lähellä tulla.

Huomenna sitten kuntosali vuorossa. Tuntuu hyvältä mennä.

RPM 45 pyöräily

Tämän aamun kuntoilua oli spinning. Pyöräilin suht raskaan les millsin spinning -tunnin suhteellisen hyvin. Vain loppupuolella tuli yksi sellainen väli,  että oli pakko ottaa vähän kevyemmin kuin mitä ohjaaja sanoi. Kuitenkin, tein nousut ja laskut juuri niinkuin pitikin. Eilisiltana yllätyin, kun pystyin nousemaan vatsa- ja selkälihasten varassa istumaan. Vatsassa ei kyllä vielä yhtään näy lisääntynyt vatsalihasten voima, mutta jospa se sitten joskus.

Kävin tänään kaupungilla. Ostin kirjan: Ole itsesi Personal Trainer. Selailin kirjaa jo kaupassa ja vaikuttaisi ihan hyvältä kirjalta. Pitänee tutustua viikonlopun aikana paremmin sen sisältöön. Huomenna on joka tapauksessa välipäivä kuntoilussa ihan siitä syystä, että pitää käydä sukuloimassa. Onpahan sunnuntaina sitten patoutunutta energiaa, jota kuluttaa treenaamalla.

Hyvä fiilis

Parisen päivää meni siinä, että kuntoilu ei oikein maistunut. Silti olen pitänyt suunnitelmistani kiinni. Pari välipäivää viikossa. Kaksi kertaa viikossa kuntosalia, kerran tai kaksi pyöräilyä ja pilatesta/venyttelyä. Se mistä en laista, on juurikin tuo kuntosali ja pyöräily. Myös pilateksesta pyrin pitämään kiinni.

Aamulla kun heräsin, satoi lunta. Kuntosalille lähtiessäni piti auto ihan puhdistaa lumesta. Suomen kevät on niin tätä. Salilla huomasin, että selkälihasliikkeiden teko oli vähän helpompaa kuin aiemmin. Vaikka kyllä se yhä melko tuskaa on, mutta saatoin silti tehdä liikkeet hieman paremmalla menestyksellä kuin aiemmin. Kuntosalin jälkeen infrapunasaunassa 20 minuuttia, suihkussa käynti ja kotiin. Siinä se aamupäivä sitten menikin. Vaakalla en ole nyt käynyt, ettei v-käyrä nouse kovin korkealle. Uskoa painon putoamiseen ei juuri ole.

Välipäivä

Tänään on välipäivä treenaamisessa. Eilisiltana vielä mietin pitäisikö tänään käydä esimerkiksi pilateksessa ja venyttelyssä, mutta päätin tänä aamuna toisin. Eilen kävin polkemassa Les Millsin spinningin 45 minuuttia ja kokeilin hieman latinalaista tanssiakin. Kuitenkin spinningin jälkeen reidet oli siinä kunnossa, ettei tanssijalka enää oikein noussut. Niinpä rajoitin tanssin 15 minuuttiin. Treenin jälkeen kävin infrapunasaunassa ja olihan se taas ihanaa. Ehtiihän sitä käydä pilateksessa vielä illallakin, jos päivän mittaan alkaa siltä tuntumaan. Joka tapauksessa huomenna pitäisi mennä kuntosalille lihaskuntotreeniin. Paino pysyy jälleen ihan samassa kuin ennenkin. Tympii.

Painoja nostellen

Aamusella lähdin kuntosalille. Tänään homma ei silti hirveästi maistunut jostakin syystä. Mutta vedin kuitenkin sarjat niin kuin pitikin enkä laistanut mistään. Eli olin riittävän jämpti tekemään mitä pitikin. Huomenna ajattelin kokeilla kahvakuulatreeniä, mikä on minulle täysin vieras laji ennestään. Pääasia, että saisi sykkeen nousuun ja hien pintaan. Jos jää rasitus vajaaksi, vedän vielä spinning-treenit perään.

Vieläkin tuo paino pysyttelee sitkeästi 84,4 kg:ssa. Viikonloppuna tuli tosin vähän löysättyä syömisen suhteen. Perjantai-iltana söin karkkia ja alkoholia meni vähän liian paljon lauantai-iltana, 5 rommikolaa. Mutta jospa tämä paino-ongelma tästä vielä iloksikin muuttuisi. Liikuntaa ja huomio siihen, millaista ravintoa syö. Pitää vähentää hiilareita ja rasvaa sekä lisätä proteiineja. Niin ja tietysti kokonaiskalorinkulutus pitää saada laskemaan. Se on vain teoriassa niin paljon helpommin tehty kuin käytännössä.

Alkuun on päästy

On se kumma miten liikkuminen saa endorfiinit liikkeelle. Vaikka liikunta tuntuisi kuinka raskaalta, on sen jälkeen aivan mahtava olotila. Eilen kävin kuntosalin puolella. Ensin pyöräilyä sen kymmenen minuuttia, jotta hiki tuli pintaan. Sitten puntteja nostelemaan. Reidet huusi hoosiannaa, kun vedin jalkakyykkyä tangon kanssa ilman painoja. On se hirveää, mihin kuntoon on lihaksistonsa päästänyt. Toinen asia mitä huomasin on se, että selkälihakset on selvästi huonommassa kunnossa kuin vatsalihakset. Ilmeisesti satunnainen vatsalihasliikkeiden tekeminen kotona on kuitenkin vähän parastanut vatsalihasten kuntoa. Illalla kotona voivottelin kipeää takapuolta ja ylätakareisiä. Mietin ottaisiko Buranaa vai kokeilisiko ensin venyttelemällä. Päädyin jälkimmäiseen ja apuahan siitä toden totta oli. Ei se pilleri aina ole se paras vaihtoehto. Kokeilin myös salilla olevia ”venyttäjiä”. Kun nilkkavamman takia koko saman jalan pohje ja takareisi on ollut ihan jumissa jo pitkään, tuntui laite toimivan ihan passelisti. Itse asiassa tuntui aivan hemmetin hyvältä. Mietinpä vain, että johtuikohan illan kipuilu venytyksestä. Johtui tai ei, niin tänä aamuna tuntuu taas ihan hyvältä kävellä.

Mietin tämän päivän ohjelmaa. Jotain tekisi mieli tehdä, mutta ei mitään hirveän raskasta kuitenkaan eilisen jälkeen. Olen tässä pohtinut kolmen vaihtoehdon kanssa. Ensimmäisenä pilates, jolla saisi lihaksia muokattua, mutta joka olisi silti rauhallista. Toisena tanssi, jossa saisi hyppiä ja pomppia ja kuunnella samalla hyvää musaa. Kolmantena sisäpyöräily, joka polttaisi kaloreita ja saisi hien hyvin pintaan. Turhauttavaa kun ei osaa päättää. Ehkä se olisi kuitenkin tuo pilates, ihan siitä syystä, että sitä ei ole koskaan tullut kokeiltua. Huomenna sitten aerobisempaa rääkkiä ja maanantaina lepopäivä.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi