Lepoviikon alku ja mittaukset

Tänä aamuna kävin vaa’alla. Ajattelin etukäteen olevani tyytyväinen, jos paino on pudonnut noin kaksi kiloa aloituspainosta. Yllätys oli suuri, kun paino oli päinvastoin noussut 400 grammaa. Mielessä kävi, että mitä ihmeen järkeä on koko kuntoilussa, kun paino vaan nousee. Onneksi tein sitten muutkin mittaukset. Olkavarsien mitta oli kasvanut sentillä molemmissa käsissä. Reisistä oli lähtenyt molemmista sentin verran. Suurin ero näkyikin sitten vatsan  alueella. Kapeimmalta kohdalta oli lähtenyt 2,5 senttimetriä ja suurimman röllykän kohdalta vatsasta peräti 7 senttiä. Eli kehon muokkautumista oli painon noususta huolimatta tapahtunut keskivartalossa ihan reilusti. En ensin tuota 7 senttimetriä edes uskonut, mutta mittasin pariin kertaan ja olihan se sitten uskottava.

Mitä tästä kaikesta sitten voi päätellä? Ehkäpä sitä, että lihasmassan määrä on kasvanut selvästi ja se lisää painoa. Toisaalta minua oli kyllä etukäteen asiasta varoiteltukin. Mutta kuitenkin vähän harmittaa. Olisihan se mukava, jos paino kaiken liikkumisen ansiosta putoaisi. En aio luovuttaa kuitenkaan. Mietin edelleen, voisiko harjoittelu lisätä jollakin tapaa myös nesteen määrää lihaksistossa. Tänään alkoi lepoviikko, jolloin huomio on kehonhuollossa, venyttelyssä, kevyessä liikkumisessa jne. Jos painon katsoisi vielä loppuviikosta ja vähän säätäisi ruokavaliota ennen sitä, niin näkisi onko pähkäilyni osunut oikeaan. Nyt kuitenkin pienelle kuvausretkelle luontoon, poika hakemaan koulusta, suihku ja sitten hierontaan.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi